Tuesday, January 17, 2017

Hei Mirkku tuli hammasjärkky

Taas on ikenet puuduksissa ja hammas järkyttynyt. Menin hammaslääkäriin ja lääkäri oli että korjataan se pieni purupinnalla oleva reikä. Selvä, istun tuoliin.
Puudutetaan vähän ja porataan prii, sitten vähän isompaa pruuuu, pruuu ja vaihdetaan sellaiseen joka "täristää vähän" järrrrrrr.., priiii prii priii, pruuuuu-uu-uu...
Tätä jatkuu vartti ja vähän päälle. Noh, nyt se on valmis täytettäväksi. Kielellä kokeilin niin oli vaan kauhee railo hampaan paikalla.
Ilmeisesti se oli pieni mutta pitkä reikä. Madonreikä toiseen galaksiin. Aikatilavääristymä.
Nyt se samperin aikatilavääristymä on korjattu mutta ikenet vasta herää kaameessa krapulassa ja huutavat kuin väärälle rapun ovelle eksyneet hämmentyneet humalaiset jotta ärrr teitä kaikkia mitä täällä tapahtuu ja missä pera on sillä on mun avaimet.

P.S. Kaikki hyvin mutta hammas järkyttyi ja ikenet suuttui ja onneksi puudutus katosi ennen kuin pistin kitaani kokonaisen pakastepizzan miettimättä onko tunto palannut vai ei. 

Monday, January 16, 2017

Arjen sankaritekoja

Tuossa marraskuun lopulla kyselin päiväkodin Facebook-sivulla kadonneen Harri Hylkeen perään kun lapseni kantoi innostuneena laivaristeilyä seuraavana päivänä saamansa Harri Hylje -pehmon päiväkotiin. Hylje oli niin uusi ja reissumme Skidit-risteilyllä niin uuvuttava, että nimeä ei oltu muistettu leluun kirjoittaa. Harripehmoja on varmaan joka ikisessä suomalaiskodissa ja uskoisin lelun kulkeutuneen epähuomiossa jonkun toisen lapsen mukana kotiin. Luultavasti jossain nautitaan kahdesta Siljan hylkeestä pienen tytön harmista autuaan tietämättöminä. 

No, pimpula on aina ollut sellainen reipas lapsi ja hyljetragedia on saanut aikaan paljon hyvää koulutusta tavaroiden paikoilleen huolehtimisesta ja muistamisesta. Silti Harri on jäänyt mieleen yhtenä menetyksistä, joihin aina toisinaan huokaillen palataan. Kun se Harri katosi. Nyt sitä ei ole. Keskeneräisen asian lopullisuus on tuttu jo neljävuotiaana.

Vaan kas, tänään kuljimme taas tutusta ovesta kohti ryhmän lokeroita. Katsoin että jopas iso valkoinen pylly töröttää tuolta lokeroista, kenellä noin iso lelu on. Luin nimiä ja ihmettelin että kylläpäs nyt rohkeasti laitetaan väärään lokeroon tavaraa. 

Vaan ei. Harri Hylje oli vaeltanut takaisin kotiin, tuplasti paksumpana (joulu tekee sitä toisinaan) ja oli ilmestynyt nimikin evästä roikkuvaan hintalappuun. 



Kuinka ihanaa että joku oli muistanut pienen ihmisen harmin ja tuonut uuden Harrin! 

Kuinka ihanaa olikaan nähdä pikkuinen niin iloisena, että unohti täysin ovella halata, pussata ja heiluttaa kolmeen eri otteeseen kuten joka ikisenä aikaisempana aamuna. 

Kuinka ihanaa että lapselle annettiin tavaroiden muistamisen oppitunnin lisäksi mahdollisuus oppia ihmisten anteliaisuudesta, pyyteettömistä teoista ja lähimmäisenrakkaudesta. 

Kuinka ihanaa, että tuo pieni sydän läpättää tänään ilosta ja yllätyksestä. 

Sinä tuntematon sankari, kiitoksia. 

Tehkäämme kaikki pieniä arjen sankaritekoja jotta yksi riemastunut sydän ei jää ainoaksi.
Ties vaikka joskus se olisikin sankari itse, joka riemastuu. 

 <3

Sunday, January 15, 2017

Arkipäivän ylellisyyksiä

Onni on se päivä kun vihdoin saan käydä vessassa ilman kaveria.

Ja sitten minusta tulee vanha ja taas siinä on joku vieressä hyysäämässä.
Ehkä se vessassakäynti yksin onkin ylellisyyttä johon vain onnekkaimmilla on varaa.

Muuta ylellisyyttä on myöhään nukkuminen halutessaan edes sellaisina päivinä, kun ei olisi töitä. Tai nukkuminen täydellisen henkilökohtaisen tilan kanssa, tai sen jakaminen puhtaasti oman valintansa kautta.

Onni on myös se että selluliitin syvyys mitataan millimetreissä eikä senteissä. Ja että hiukset nousevat ylöspäin vain kun niin tahtoo.

Toisaalta, jos olisin aina yksin, nukkuisin yksin, söisin yksin, eläisin yksin, ei sekään välttämättä olisi mukavaa. Jos kasvoni olisivat ilman naururyppyjä, en olisi selvästikään nauranut tarpeeksi elämässäni.

Saatan nyt kiroilla kipeää selkääni ja jumittuneita lonkkiani, mutista ärtyneesti kahvikuppiini ja olla äreä mutsi (murea ätsi). Mutta loppujen lopuksi, tänään on pian eilen ja kylkeen kiinni painautuvat ihmiset vanhenevat minun kanssani. Pienimmät lähtevät omille teilleen etsimään muita joiden kylkeen painautua ja niin saan minä, äreä aamuihminen kaikki ne kaipaamani yksinäiset hetket.

Selluliittiin se ei tosin vaikuta, mutta onpahan jotain millä täyttää farkut.

Toiset maksaa rahaa lääkäreille samoista täytteistä.

Thursday, January 12, 2017

Äiti on vähän väsynyt

Joulu on ohi. Huh.

Joulu on ohi, enkä juonut glögiä enkä tehnyt torttuja vaikka niin vannoin. En vain jaksanut siivota keittiötä, sitten sotkea sitä ja siivota sitä uudestaan. En jaksanut pestä kaikkia lapsen luumuhilloisia vaatteita enkä käyttää kaikkia syömiäni torttuja lannevaatteena helmikuuhun.

Nyt kun arki on alkanut ja lomat on lomailtu, alkaa aivot hiljalleen herätä tarvittaviin velvollisuuksiin. On töitä, on aikatauluja sekä tietty rytmi ylläpidettäväksi ja vaikka se niin hyvin rullasi ennen sitä joulua kaikkien jouluvalmisteluiden keskellä, huomaan muutamia yksityiskohtia niin meidän kuin muidenkin toiminnassa.

Esimerkiksi sen, etten ole "päässyt" suihkuun moneen päivään, olen mieluummin mennyt nukkumaan. Olen nukkunut sohvalle ja ollut liian voipunut jopa käsitöiden tekemiseen. Tilanne on vakava jos virkkoosiin vaipunut äiti jaksa virkata. Olen huomannut senkin, että koko perhe on viimeiset kolme päivää nukkunut pommiin, päiväkoti osaa jo odottaa sitä voivottelevaa tekstiviestiä vartin yli 8. Jostain syystä puhelimeeni on jäänyt yksi aktiivisuusrannekkeen herätys jonka nukkumaanmenokehotuksia en usko ja joka herättää minut 10 yli 8. Onneksi edes silloin, luoja ties milloin muuten heräisimme.

Naapureissakin näkyy lomauupumisen merkkejä. Naapuritalon olkipukki makaa lumen alta ilmestyneellä nurmellä olkia ympärillään kuin murhan uhri, eikä tänään ole jännityksestä pulaa kun apaattisena seuraan ajaako perheen auto keskellä pihaa makaavan surullisen pulkan päälle. Kun pihatietä rullaa autollaan, näkee tuulen pystyyn nostamia postilaatikon kansia, lumilapioita, koriste-esineitä ja tipahtaneita jouluvaloja joita kukaan ei vain ole jaksanut korjata paikoilleen.
Joulu on rankkaa aikaa, se vaatii meiltä kaikilta niin paljon.

Kaukaa viisaana olen hamstrannut jääkaappiin muutaman litran glögiä ja pakastimen täyteen torttulevyjä juhannusta silmällä pitäen. Onneksi joulun ilot voi säästää niihin hetkiin, kun jouluväsymys ei enää meihin vaikuta. Glögiä esimerkiksi tapaan juoda aina, kun flunssa iskee. Liekö se sitten syy siihen miksi en jouluna tullut juoneeksi lasillistakaan.