Tuossa marraskuun lopulla kyselin päiväkodin Facebook-sivulla kadonneen Harri Hylkeen perään kun lapseni kantoi innostuneena laivaristeilyä seuraavana päivänä saamansa Harri Hylje -pehmon päiväkotiin. Hylje oli niin uusi ja reissumme Skidit-risteilyllä niin uuvuttava, että nimeä ei oltu muistettu leluun kirjoittaa. Harripehmoja on varmaan joka ikisessä suomalaiskodissa ja uskoisin lelun kulkeutuneen epähuomiossa jonkun toisen lapsen mukana kotiin. Luultavasti jossain nautitaan kahdesta Siljan hylkeestä pienen tytön harmista autuaan tietämättöminä.
No, pimpula on aina ollut sellainen reipas lapsi ja hyljetragedia on saanut aikaan paljon hyvää koulutusta tavaroiden paikoilleen huolehtimisesta ja muistamisesta. Silti Harri on jäänyt mieleen yhtenä menetyksistä, joihin aina toisinaan huokaillen palataan. Kun se Harri katosi. Nyt sitä ei ole. Keskeneräisen asian lopullisuus on tuttu jo neljävuotiaana.
Vaan kas, tänään kuljimme taas tutusta ovesta kohti ryhmän lokeroita. Katsoin että jopas iso valkoinen pylly töröttää tuolta lokeroista, kenellä noin iso lelu on. Luin nimiä ja ihmettelin että kylläpäs nyt rohkeasti laitetaan väärään lokeroon tavaraa.
Vaan ei. Harri Hylje oli vaeltanut takaisin kotiin, tuplasti paksumpana (joulu tekee sitä toisinaan) ja oli ilmestynyt nimikin evästä roikkuvaan hintalappuun.
Kuinka ihanaa että joku oli muistanut pienen ihmisen harmin ja tuonut uuden Harrin!
Kuinka ihanaa olikaan nähdä pikkuinen niin iloisena, että unohti täysin ovella halata, pussata ja heiluttaa kolmeen eri otteeseen kuten joka ikisenä aikaisempana aamuna.
Kuinka ihanaa että lapselle annettiin tavaroiden muistamisen oppitunnin lisäksi mahdollisuus oppia ihmisten anteliaisuudesta, pyyteettömistä teoista ja lähimmäisenrakkaudesta.
Kuinka ihanaa, että tuo pieni sydän läpättää tänään ilosta ja yllätyksestä.
Sinä tuntematon sankari, kiitoksia.
Tehkäämme kaikki pieniä arjen sankaritekoja jotta yksi riemastunut sydän ei jää ainoaksi.
Ties vaikka joskus se olisikin sankari itse, joka riemastuu.
<3
No, pimpula on aina ollut sellainen reipas lapsi ja hyljetragedia on saanut aikaan paljon hyvää koulutusta tavaroiden paikoilleen huolehtimisesta ja muistamisesta. Silti Harri on jäänyt mieleen yhtenä menetyksistä, joihin aina toisinaan huokaillen palataan. Kun se Harri katosi. Nyt sitä ei ole. Keskeneräisen asian lopullisuus on tuttu jo neljävuotiaana.
Vaan kas, tänään kuljimme taas tutusta ovesta kohti ryhmän lokeroita. Katsoin että jopas iso valkoinen pylly töröttää tuolta lokeroista, kenellä noin iso lelu on. Luin nimiä ja ihmettelin että kylläpäs nyt rohkeasti laitetaan väärään lokeroon tavaraa.
Vaan ei. Harri Hylje oli vaeltanut takaisin kotiin, tuplasti paksumpana (joulu tekee sitä toisinaan) ja oli ilmestynyt nimikin evästä roikkuvaan hintalappuun.
Kuinka ihanaa että joku oli muistanut pienen ihmisen harmin ja tuonut uuden Harrin!
Kuinka ihanaa olikaan nähdä pikkuinen niin iloisena, että unohti täysin ovella halata, pussata ja heiluttaa kolmeen eri otteeseen kuten joka ikisenä aikaisempana aamuna.
Kuinka ihanaa että lapselle annettiin tavaroiden muistamisen oppitunnin lisäksi mahdollisuus oppia ihmisten anteliaisuudesta, pyyteettömistä teoista ja lähimmäisenrakkaudesta.
Kuinka ihanaa, että tuo pieni sydän läpättää tänään ilosta ja yllätyksestä.
Sinä tuntematon sankari, kiitoksia.
Tehkäämme kaikki pieniä arjen sankaritekoja jotta yksi riemastunut sydän ei jää ainoaksi.
Ties vaikka joskus se olisikin sankari itse, joka riemastuu.
<3
No comments:
Post a Comment