Onni on se päivä kun vihdoin saan käydä vessassa ilman kaveria.
Ja sitten minusta tulee vanha ja taas siinä on joku vieressä hyysäämässä.
Ehkä se vessassakäynti yksin onkin ylellisyyttä johon vain onnekkaimmilla on varaa.
Muuta ylellisyyttä on myöhään nukkuminen halutessaan edes sellaisina päivinä, kun ei olisi töitä. Tai nukkuminen täydellisen henkilökohtaisen tilan kanssa, tai sen jakaminen puhtaasti oman valintansa kautta.
Onni on myös se että selluliitin syvyys mitataan millimetreissä eikä senteissä. Ja että hiukset nousevat ylöspäin vain kun niin tahtoo.
Toisaalta, jos olisin aina yksin, nukkuisin yksin, söisin yksin, eläisin yksin, ei sekään välttämättä olisi mukavaa. Jos kasvoni olisivat ilman naururyppyjä, en olisi selvästikään nauranut tarpeeksi elämässäni.
Saatan nyt kiroilla kipeää selkääni ja jumittuneita lonkkiani, mutista ärtyneesti kahvikuppiini ja olla äreä mutsi (murea ätsi). Mutta loppujen lopuksi, tänään on pian eilen ja kylkeen kiinni painautuvat ihmiset vanhenevat minun kanssani. Pienimmät lähtevät omille teilleen etsimään muita joiden kylkeen painautua ja niin saan minä, äreä aamuihminen kaikki ne kaipaamani yksinäiset hetket.
Selluliittiin se ei tosin vaikuta, mutta onpahan jotain millä täyttää farkut.
Toiset maksaa rahaa lääkäreille samoista täytteistä.
No comments:
Post a Comment